ELISABET JA VALKOINEN TÄHTI

SUURET KERTOMUKSET, MINIMALISTINEN MUOTO

Teatterimme viimeaikaiset uudet esitykset ovat muotokieleltään toistensa täydellisiä vastakohtia. Ottaessaan mittaa ajastamme, joka on jo itsessään teatraalisempaa, julmempaa ja absurdimpaa kuin esittävä taide, ne tekevät taiteesta joko surrealistisen suurta tai minimalistista, pienessä tilassa katsojaansa ravistavaa osallisuutta.

Antiikin jumalat tai Jäniksen vuoden tapa puhkoa rakentamansa suuret kulttuuriset kuplat saavat rinnalleen pieneksi puristetun tilanteen, tunteen ja väitteen totuuden olemuksesta.

Kaksi esimerkkiä: Teatteri Jurkassa juuri ensi-iltansa saanut Nely Keinäsen kirjoittama ja Laura Jäntin ohjaama henkeäsalpaavan tiheä Minä, Elisabet – Yksinvaltias kriisissä. 1500-luku kohtaa vuoden 2025. Samankaltaiset salaliittoteoriat ruokkivat toisiaan.

ANTARKTIKSELLA ÄÄNET JA VALO JÄÄTYVÄT

Aivan toisenlaisen tiedepohjaisen, tutkijapäiväkirjoihin ja dokumentaariseen tutkimustietoon nojaava puhdistettu esitys, ihmiskunnan nopeutettua tulevaisuusaikaa tikittävä hyytävä kertomus toi minut Turkuun.

Näytelmä on kuin olosuhteensa, hengitettynä kipeää tekevä draama ihmiskunnan suuresta uhasta, napajäiden sulamisesta. Elämyksen tuo koettavaksi turkulainen pienryhmä kirjailijanaan Seppo Parkkinen ja ohjaajana Tuomas Rinta-Panttila.

VALKOINEN TÄHTI JA PIMEÄN AINEEN ARVOITUS

Esitys on nimeltään Valkoinen tähti ja tapahtuu Antarktiksella sijaitsevalla ilmastotutkimuksen kansainvälisellä asemalla, joka nyt sijaitsee Aurajoen rannalla, Teatteri Kolmannen tilan näyttämöllä.

 

Se on intensiivisen, pöytäteatterin muodon saanut vanhaan Manilla-tehtaaseen tiivistyvä jäinen tutkimusmatka. Kolme tutkijaa ja yhdeksän kuukautta, 60 asteen pakkanen, avaruushiljaisuus, jään häikäisevä kirkkaus tai talven läpinäkymätön pimeys ovat esityksen elementit.

Tutkijaryhmä Katja Küttner, Eetu Känkänen ja Kristina Vahvaselkä ovat ankarasti kiinni asiassa, puhuvat tieteen kieltä, kantavat uskottavasti mukanaan aikalaisiamme ja jäisen maailman tutkijaklassikoita Otto Nordenskjöldiä, inka Huacaa tai Alexander Grothendieckiä.

He eivät näyttele, he ovat jäisen maailman lähettiläitä, kylmän saartamia. Pimeän aineen arvoitusta ratkotaan katsojan kanssa, kyynärpääetäisyydellä, taustalla pöydälle rakennetut tutkimusaseman talojen pienoismallit.

LUMEN JA JÄÄN ÄÄNIMAAILMAT

Tekstit puhuvat universaalia tieteen kieltä, johon sekoittuu tutkijoiden henkilökohtaisia tuntoja, ahdistusta ja kokemuksia. Esitys ottaa etäisyyttä ja tulee samalla lähelle. Kohtaamme asiat paljaina eikä niitä voi kiertää eikä kieltää. Vaikutus iskee pelottavan syvälle.

Vaikutelmaa syventää esityksen taustalla soiva 1900 -luvun kokeellisen äänimaailman profeetan John Cagen hiljaisuuden musiikki.

 Sattumanvaraisin menetelmin kuten nopan heitoin ei-musiikillisesta informaatiosta pianomusiikiksi muuntunut Etudes Australes (1974-1975) edustaa taiteen muistista ja perinteestä vapautunutta taianomaista äänitilaa.

Pöytäteatterin mittavaaka venyy Skorpionin tähdistöstä aina aurinkokuntamme ulkopuolelle ulottuvaksi ekstrasolaariseksi planeetaksi. Esityksen muoto kirkastaa sen sisältöä – ja päinvastoin.

(Pidä huivistas kii.)

Esitysajat: Kolmas tila, Manilla-teatteri

  

TEATERI JURKAN UUSI ULOTTUVUUS

Käytettävissä on kirjailija, joka on erikoistunut William Shakespearen tuotantoon, sen ajankuvaan, historiaan ja draaman lakeihin. Nely Keinänen tutkii Suomessa ja on edistänyt suomalaisten Shakespeare-tuntemusta monin tavoin.

Meillä on näyttelijä, joka on muusikko, opiskellut koko elämänsä Shakespearen ajan vanhoja soittimia, luuttua, virginaalia ja cembaloa ja noussut niiden kansainvälisesti arvostetuksi tulkiksi. Ja Jurkan näyttämölle mahtuu juuri ja juuri vanha virginaali.

SANAN JA SOITON DIALOGI

Elina Mustonen on paitsi äärimmäisen tarkasti ja älykkäästi tekstiä tulkitseva näyttelijä myös muusikkolahjakkuus, joka tuo esitykseen vahvaa sointiväriä  ja elämää käyttäen esityskielenään myös taitavaksi soittajaksi tiedetyn Englannin kuningatar Elisabet ensimmäisen soittamia sävellyksiä.

Kaiken lisäksi Elina Mustosella on tunnistettavasti Elisabetin piirteet.

Ja meillä on kokenut ohjaaja Laura Jäntti, joka on työstänyt urallaan onnistuneesti suurilla näyttämöillä useita voimallisia musiikkinäytelmiä.

Nely Keinäsen englanniksi kirjoittamat tekstiosuudet saatiin suomentamaan legendaarinen Kersti Juva.

Kaikki he kertovat samaa historiallisesti - ja nyt - järkyttävää tarinaa vallasta, hallitsijoiden salaliitoista, poliittisesta murhasta.  Englannin kuningatar Elisabet ensimmäinen joutuu heittämään vankilaan ja tuomitsemaan kuolemaan Skotlannin vääräuskoisen kuningattaren, katolisen serkkunsa Maria Stuartin.

KRUUNA VAI KLAAVA, ELÄMÄN JA KUOLEMAN VÄLISSÄ

Kaksi kuningatarta, sukulaisnaiset, kaksi uskontoa ja valtapiiriä, ja lopulta historian jatkuminen kuningatar Maria Stuartin mestaukseen osallisen pojan, Jaakko VI:n hallitsemana. Ei tarvitse pohtia, mistä Shakespearen ammensi loputtoman verenkarvaiset kuningasnäytelmänsä ja hovikuvauksensa.

USKONSODAT JA SALALIITOT

Maria Stuartin ja Elisabetin tragedian kirjoitti näytelmäksi aikoinaan myös Friedrich Schiller. Suomessa Stuartin tarina nähtiin viimeksi Tampereen Teatterikesässä 1992, jolloin brasilialainen näyttelijätär Denise Stoklos tulkitsi roihuavan monologinsa Maria Stuartin fyysisen teatterin supervoimin tavalla, jota hän kutsuu ”Essential Theatreksi”, olennaisen äärellä työskentelyksi, teatteriksi maailman muutoksen ytimessä.

Kuningatarmaisen viileästi Elisabetia näyttelevä Mustonen hallitsee genrensä: vähän on paljon ja hiljaisuus huutaa, teksti ja musiikki ovat saman kolikon kääntöpuolet. Kruuna ja klaava, kuten Hamletin opiskelijatoverit olemassaoloaan tulkitsivat.

Esitysajat: Teatteri Jurkka, jossa yhä voi nähdä myös Ville Sandqvistin yltiöpäisen teatterikokeilun, Boris Godunovin tarjoaman, paikoitellen visuaalisesti kohotteisen näyttelijän ja kuvan liiton ja maisemien esteettiset ääritilat.

 

Helsingissä 24.3. 2025

Kirsikka Moring