Q-teatterin katsomossa kuulee sydämensä lyönnit,  katsomo mykistyy, hyppää sitten kuin yhteisestä sopimuksesta seisomaan pitkiin aplodeihin.

Kurkkua kuivaa, silmiä ei. Mitä juuri näin? Fjodor Dostojevskin vuonna 1866 ilmestynyt, Pietariin sijoittuva  Rikos ja rangaistus päivittyy vuoden 2025 Helsinkiin Esa-Matti Smolanderin sovittamana ja ohjaamana.

Näen riipaisevasti  omaa aikaamme kairaavan tulkinnan teoksesta, vaikuttavimman ehkä kaikista näkemistäni versioista - Tagankan Juri Ljubimovin Venäjän todellisuuden pysäyttänyt ohjaus mukaan lukien.

Q-teatteri  ajankohtaistasolle yltää ehkä vain Kristian Smedsin 2006 kirjoittama ja ohjaama Sad Songs from the Heart of Europe. Euroopasta on kyse nytkin, Helsingistä  tai mistä tahansa maanosamme kaupungista, sen asukkaista ja kakofonisen, kiehuvan helteisen kaupungin asvalteista. Pietari ei ole vain kaupunki, fyysinen paikka. Se on mielentila, kertomus itsessään, maailma meissä. Se on myös Helsinki, hauras identiteettimme.  

MYYTTINEN PIETARI 

Dostojevskille Pietari oli kuumeinen, synkkä ja mystinen, urbaani helvetti "yököttavine ja surullisine väreineen", joilla kirjailija tarkoitti keltaista, kuten Solomon Volkov Pietari -teoksessaan alleviivaa.

Dostojevskin Pietarista tuli monien eurooppalaisten taiteilijoiden symbolinen, sumuinen ja outo koti. Myös Pushkin ja Gogol siirsivät Pietarin lentävine päällysviittoineen ja vaskiratsastajineen maailmankartalle, jolla Dostojevskin koronkiskurieukon ja tämän sisaren murhannut nuori opiskelija Raskolnikov harhailee.

Raskolnikovin nälkiintynyt tumma hahmo siirtyy milloin Berliiniin, Pariisiin, Lontooseen tai Helsinkiin esimerkiksi Rainer Maria Rilken, Hugon, Balzacin, Flaubertin, Nietzschen, Poen, Belinskin - ja Smedsin elämyksinä. Pietarilla on kohtalonsa, valetsaari Boris Godunovinsa , katulapsensa ja lopuksi pakkomielteiset kuvitelmansa yksilön vapaudesta, oikeudesta tappaa.

1800 -luvulla kirjailija Nikolai Nekrasov upotti Pietarin, josta tuli  runoelman "Vedenalainen kaupunki". Myös Dostojevski meni muita pidemmälle kuvitellessaan, miten "kaupunki katoaisi sumun hajotessa ja nousisi sen mukana korkeuksiin, jonne se häviäisi kuin savu jättäen jälkeensä vanhan suomalaisen suon... ja huohottavan, ruoskitun Vaskiratsastajan".

Pietarista tuli vastakohtien peili, myyttinen, karkea ja kaunis, depressiivinenkin.

Q-teatterin tulkinta elää valoina, hiostaa, tiivistää ja ottaa mukaansa myös katsomon valokiiloihinsa. Murhaajaa ympäröivä lippusiima kiristyy kuin Vladimir Vysotskin sudenmetsästystä kuvaavassa  laulussa. 

TUNNUSTUS  JA ARMO

Enää yksi sana, ja tarina on valmis. Tunnustan. Esitys päättyy raamatulliseen Lasarus - kertomukseen. Raskolnikov saa kollektiivisesti anteeksi, antaa armon itselleenkin, mutta vain koska kirkasotsainen, pyhä Sonja kulkee hänen rinnallaan Siperiaan saakka. Romaanin monet kerrostumat siliävät tuulessa ja tulessa. Toimiiko yksilön oikeus eettisesti, jos sen seurauksena on tappo, murha? Ketkä joutuvat Siperiaan, ketkä eivät?

Tämä tulkinta korostaa murhaajan mediakuvan moninaisuutta tuomalla näyttämölle neljä Raskolnikovia. Hannu-Pekka Björkman, Lotta Kalhua, Elena Leeve ja Miro Lopperi jakavat Raskolnikovin kohtalon ollen samalla tunnistettavasti hänen vastavoimiaan, nerokkaimman Dostojevskin tulkitisijan, Mihail Bahtinin (Dostojevskin poetiikan ongelmia) kuvaamia rajaihmisiä.

Esitys tapahtuu nykyajassa, Helsingissä, mutta on taitavasti neutraali. Huoneet rajautuvat valoina, ovat läpinäkyviä toimintaan suostuneita.. Olemme moraalisen pohdinnan äärellä. Se lävistää monet päällekkäiset ajanjaksot ja lopulta ihmiskunnan historian.

HIOTTUA ENSEMBLETYÖTÄ

Ensemble on ilmiömäisen yhteenhiottu nopeissa leikkauksissa, ajan, paikan, roolien ja tunteiden risteämissä. Esityksen muoto on hallittu, äärimmäisen tarkka ja tiukka tempaistessaan silmänkääntäjän nokkeluudella esiin avainkohtauksia. Tulkinta kiidättää ratkaisuja, juoksuttaa murhaajaa ylös ja alas 730 rappua, neljän kerroksen painajaista.

(Tunnen tilan tuoksun sieraimissani. Olen noussut ne portaat kauhun lamaamana eräänä pimeänä pietarilaisena iltana Heinätorin laidalla, haisevassa kerrostalossa, jonka seiniin on kirjoitettu eri kielin ja sadoin lausein: Eläköön Raskolnikov. Hän on siis sankari?  Toiset opponoivat. Seinäkirjoitusten dialogi on armotonta.) 

Venäläiset, kaikenmaalaiset, kirjallisuus- ja rikostutkijat ovat Rikoksen ja rangaistuksen teemaa pohtineet lukemattomissa teoksissa.  Mutta ehkäpä tämäniltaisilla teatteritaiteilijoilla on vastaus, joka onkin kysymys. Myös teologeilla voisi olla ratkaisun avaimet, vapaan tahdon käsite, dostojevskilainen armo  = Lasaruksen kokemus.

Esitystä katsoessaan on hyvä myös muistaa, että Dostojevski tuomittiin itsekin nuorena opiskelijana muiden pietarilaisten  anarkistivallankumouksellisten mukana Siperiaan.  Hän säilyi hengissä vain sattumalta, joukkohaudan reunalla seistessään, kun hengästynyt lähetti riensi paikalle tuoden armahduksen. Dostojevski lähetettiin Omskin kaupunkiin, vankilaan, joka poltettiin vuonna 2003.  Ehdin käydä vankilan museoidussa osassa, tilassa, joka oli ankea, karu. ihmiselämälle sopimaton. 

Esitys ravistaa pitkään, sen kuvat ja mielikuvat jäävät elämään juuri nyt, kun Eurooppa tunnustelee omia rajojaan. Tätä kirjoittaessani uutiset kertovat, että Kiovassa, jossa ovat koolla maanosamme poliittisest johtajat, on myös pommihälytys.

LOPUKSI: ELÄMÄ Q-TEATTERILLE!

Tähän pari faktaa. Q-teatterilta leikattiin tänä vuonna valtion budjetissa enemmän kuin useimmilta muilta Helsingin ryhmistä. Tänä iltana ja koko kevään sen katsomo on  loppuunmyyty. Teatteri on kerännyt työlleen kymmeniä mesenaatteja, joista kukin on lahjoittanut oman kykynsä mukaan. "Kauneus pelastaa maailman", kirjoittaa ohjaaja omassa esipuheessaan.

Kuka Smolander? Pohjoiskarjalainen Smolander valmistui Taideylioppiston Teatterikorkeakoulusta ohjaajaksi vuosi sitten. Hän on ehtinyt jo paljon: ohjata  mm Lokin Lahden kaupunginteatterissa, perustaa Suomen taiteellisen metsäteatterin viedäkseen "klassikoita syrjäseuduille",  johtaa lahtelaista Teatteri Vanhaa Jukoa, matkustaa tutustumaan uuteen puolalaiseen teatteriin Ralf Långbacka -säätiön matka-apurahalla, joka jaetaan nuorelle ja lahjakkaalle taiteilijalle.

Lahjakas hän todella onkin.

Onnellinen se, jolla on lippu Rikokseen ja rangaistukseen. Voiko esityksiä lisätä? 

24.2.2025

KIRSIKKA MORING, HS:n kulttuuritoimittaja 1968 - 2010